Mirror cake - trendikäs peilikakku

Olen pidempään haaveillut kyseisen peilikakun valmistamisesta, mutta monien vaiheiden ja kakun teknillisyyden vuoksi ensin piti hieman opiskella, että miten homma hoituu. Tutkittuani eri reseptejä ja katsottuani Youtubesta varmaan kymmenkunta erilaista mirror cake valmistusvideota päätin tarttua kaulimeeni!


Vuosipäivä ja husband tag

Meillä on miehen kanssa vuosipäivä uudenvuodenaattona ja täyteen tulee 5 vuotta. Hyvä me! :D

Miten tavattiin?
Bongasin komian Lassin Helsingin Baker'sistä jo alkuillasta ja tuumailin,että onpa siinä herkun näköinen tapaus. En kuitenkaan ollut millään älyttömän sosiaalisella juhlatuulella, vaan vannoutunut katkera sinkku, joka ei uskonut,että sopivaa miekkosta löytyy tältä maapallukalta. Olin jopa luonut "mahdottoman listan" unelmamiehen ominaisuuksista, jotta en varmasti joutuisi rakkauden pyörteisiin enään koskaan. Vilkuilin poolopaitaista charmikasta miestä siis vaan silmäniloksi.

Ilta jatkui ja toimin kavereiden laukkunarikkana, kun tytöt ramppasi tanssilattialla. Olin valinnut istumapaikaksi yksinäisen pienen pyöreän pöydän, yhdellä jakkaralla ja valehtelematta mun otsassa melkein luki, että "ei kiitos" tai "jätä rauhaan" tai "Cautious! Biting wild animal". Lassikin oli jossain vaiheessa kadonnut näkökentästä ja ajattelin,että on varmaan jatkanut matkaansa ystäviensä kanssa.

Pian mun vierestä kuului kuitenkin tomera "Moi!" ja ilokseni (tai järkytyksekseni) Lassi tervehti mua hymyillen. Vähän säikähtäneenä tervehdin takaisin ja siitä se kaikki sitten lähti. Katsottiin, kuinka vuosi 2011 siirtyi vuoteen 2012, juteltiin tunteja ja pussailtiin.

Tän ihanan miehen kunniaksi ajattelin laittaa meistä pienen kuvakollaasin sekä liittää mukaan hauskan husband tagin, jossa Lassin täytyi vastata kysymyksiin minuun liittyen. 

Ilon kyyneleet 2012 

Hyvää Joulua!

Halusin tehdä meidän pienestä perheestä digitaalisen joulukortin ja kiittää teitä kaikkia lukijoita, jotka käytte täällä ihmettelemässä mun leipomuksia ja laiffi-päivityksiä.

Super ihanaa ja taianomaista Joulua kaikille! <3 :D




Söpö piparkakkutalo~

En ole ennen tehnyt tehnyt piparkakkutaloa lähes alusta alkaen itse. Tärkein ominaisuus talolle oli söpöys!


Galaksi cake popsit!

Musta ruoka on maailmalla tällä hetkellä melko trendikäs juttu. Ihan yhtälailla on myös galaksi-teema lähes missä tahansa muodossa. Siksi halusinkin kokeilla galaksi cake popseja!



Banana split- tikkarit - Kevyempi herkku

Tätä herkkua voi napostella paremmalla omallatunnolla!

Syötävä kuppi - Kinuskikissan Joulukisa!

Olen jo tovin halunnut kokeilla jotain vastaavaa leipomusta ja mikäs parempi ajankohta kuin Kinuskikissan Joulukisa, jossa palkintona on Moccamaster!



Mikä auttaa masennukseen? - Life Update

Tällä hetkellä on meneillään mielenterveysviikko, jonka kunniaksi päätin taas kirjoittaa aiheesta.


Ei ruualla saa leikkiä!

... on vanha sanonta ja tietyissä asioissa se on tietenkin ihan totta. Tällä kertaa annoin kuitenkin mielikuvituksen lentää valmistaessani lähes täysin mustan päivällisen!


Habanero-karkkeja, isänpäivä ja synttärit!

Hyvää iskänpäivää kaikille!

Tämä päivä meni juhlistaessa isejä sekä mummoani, joka täytti vuosia. Suku oltiin kutsuttu lounastamaan Juustoporttiin Mäntsälään. Synttäreiden myötä tulee aina se ongelma, että mitä hankkia lahjaksi. Päätinkin valmistella itse jotain, mikä selviää huoneenlämmössä pidemmän aikaa. :)


IBA 2016 - Inspiration Blog Awards

Viikonloppuna pääsin ihanan ystäväni ja Rise and SPARKLE blogin Krissen avecina Inspiration Blog Awardseihin. Halusin kirjoitella tunnelmasta ja fiiliksistä!


Pink Birthday Cake Pops


Hyvää syntymäpäivää ihanalle veljentytölleni Anille <3






Makuna vanilijakakkupohjaa ja Valion suklaa tuorejuustoa.
Päällystetty sulatetuilla, pinkeillä Candy Meltseillä ja koristeilla. :) 

Hyviä tuli ;)

Mielialahäiriö? - Life update

Sain noin kuukausi sitten lähetteen hoidon tarpeen arvioon Tikkurilan akuuttipsykiatrian poliklinikalle enkä yhtään tiennyt, että mitä odottaa.


Pieni voileipäkakku

Voileipäkakku on yleensä monien juhlien suosikki ja saattaa kadota pöydästä nopeammin kuin makeat kakut. En ole ennen tehnyt voileipäkakkua, vaikka sen valmistaminen on loppujen lopuksi tosi simppeliä!

Osallistuminen kakunkoristelun SM-kisoihin 2016

Osallistuin kakunkoristelun SM-kisoihin 2016 valmistamalla minttusuklaisen nuotioteemaisen täytekakun. Kuka tahansa harrastelijaleipuri voi osallistua kyseiseen kisaan, joten kaikki mukaan!

Tutustu kisaan ja sen ohjeisiin täältä www.kakunkoristelunsm.fi

Fine dining at Natura restaurant - 28 v. syndet!

17.9. tuli täytettyä 28 vuotta ja tällä kertaa päätin, että en pidä mitään suuria juhlia niinku yleensä oon pitäny. Käytiin miehen kanssa keskenämme hienommassa ravintolassa ja pelaamassa biljardia. Oli ihanaa :D

Mieheltä lahjaksi sain ravintolaillallisen valitsemassani ravintolassa. Googlailujen ja tutkiskelujen jälkeen törmäsin eat.fi:ssä mielenkiintoiseen, keväällä 2016 avattuun Natura ravintolaan. En ole aikaisemmin käynyt fine dining- tyylisessä ravintolassa, joten luvassa oli uusi, ihana kokemus!

Minäkö yrittäjäksi?

Olen jo pidempään miettinyt mun tulevaisuutta ja uskon, että se lepää jossain ruoan, leivonnan ja blogin ympärillä. Samaa mieltä tuntuu mun läheisimmätkin olevan. Epävarmuuksissani en uskalla ottaa ensimmäistä askelta näitä juttuja kohti ja alkaessani oikeasti suunnittelemaan sekä miettimään käytännön asioita, mun energia ja ajatukset eivät vaan riitä sen kaiken käsittelemiseen.

Siksi törmättyäni työkkärin tarjoamaan nuorten yrittäjyyspajaan, pistin hakemuksen menemään. Nyt mut valittiin noin kolmenkymmenen muun kanssa syyskuussa alkavalle kurssille ja pelko sekä epävarmuus valtaa ajatukset.

Lollipop-kakku mustikkatäytteellä

Tulipahan tehtyä pitkästä aikaa täytekakkua ja oli muuten herkkua ;)


Maailman ympäri herkutellen - Helsinki Night Market 2016

Helsingissä järjestettiin neljättä kertaa Helsinki Night Market, jossa yhdistyy taide-, ruoka- ja viihdekulttuuri. Tarjolla on erikoisia ruokakokemuksia niin sahramijäätelöstä Korealaiseen ruokaan ja heinäsirkkoihin saakka!


Kun leikkaa kiinni

Edellisestä postauksesta on kulunut aikaa jo melkolailla. Täydellistä hiljaiseloa somessa, blogissa ja oikeassa elämässä oli viimeisen postauksen jälkeen täydet kaksi viikkoa. Kolmannella viikolla pystyin sanomaan moi viestaaville kavereille. Nyt oon pystynyt tekemään jo jotain taas blogin eteen.

Pirtelöbaari Amerikan tyyliin!

Astuessani sisään kuuman kosteaan Hietalahden Kauppahalliin olin enenemmän kuin iloinen,että matkani määränpää oli Kitty's Milkshake Bar,  jossa pääsisin herkuttelemaan kroppaa ja ajatuksia viilentäviä pirtelöitä!


Come along vlogi!

Päätinpäs kokeilla huvikseen video blogin eli vlogin tekemistä. Viime perjantai oli äksöniä täynnä, joten ajattelin ottaa kameran mukaan ja katsoa, että saisinko napattua matskua, josta olisi järkevää tehdä video. No oli järkevää tai ei, niin tässä se nyt on! :D



Heti aamusta menin katsomaan uusimman melko suurta kritiikkiä saaneen Ghostbustersin, joka kyllä pääs yllättämään ja suosittelemen katsomaan! 3D:nä oli ainakin tosi viihdyttävä ja superpelottavan alun jälkeen ajattelin jo,että mihin mä oon oikein tullut.. xD

Scape -sali oli myös hienompi mitä odotin. Astuessa saliin nenänsieraimet täyttyivät ihanasta uusien nahkatuolien tuoksusta, joissa istumatilaa oli reilusti! ^_^ Valaistus oli myös veri kuul ja oon niin onnellinen,että teatteriin on tullut uudet, kevyemmät, paremmin suunnitellut 3D-lasit, joidenka alle mun omat rillit mahtuu! :)


Leffan jälkeen kävin ikkuna-shoppailemassa ennen kuin suuntasin Hietalahden kauppahalliin Kitty's Milkshake Bariin, josta myöhemmin teen blogipostauksen. Pysykää siis kuulolla! ;)

Seuraavaksi treffattiin ystävän kanssa ja käytiin lounaalla Libanonilaisessa kasvis-street food-paikassa. Ruoka oli ihan älyttömän hyvää ja kohtuu hintasta, vaikka Levant sijaitsee melko keskeisellä alueella Bulevardilla.


Ruokailun jälkeen seikkailtiin kaupungilla, kunnes lähdettiin miehen kanssa isoveljeni luokse viettämään iltaa ja pelailemaan lautapelejä. Kotio tultiin vasta klo 2 maissa yöllä, joten viimesiä heippoja ei tullut otettua videolle.

Toivottavasti video oli mieleenne ja jos haluatte joskus toistekin, että teen vastaavaa, niin laittakaahan kommenttia! :)

Arvonnan voittaja!

Ihanan Tallipihan Suklaapuodista saadun ChocoMe suklaalevyn arvonta on nyt suoristettu.

Onnea Nenna! 
"Maraboun keksisuklaa on ollut tähän asti lempparini :) Meillä menee hassusti niin, että mies on se suklaahirmu ja tämä rasia lähtisi romanttisesti hänelle :D Vastalahjaksi voisin ottaa uuden hiomakoneen, tai meisselisetin tulevaa remppaprojektiani varten."

Paljon onnea voittajalle ja suurkiitos kaikille arvontaan osallistuneille! 


Porkkanamaa-minttusuklaavanukas

Kylläpä se kesä nyt hellii Suomea. Niin ihanaa auringonpaistetta ja lempeää kesätuulta ja... perkeleen epäonnistuneet kermavaahdot ja lässähtäneet luomukset!

Nyrriitti. Tää kuumuus tekee leipomisesta meillä aika haasteellista, joten tällä kertaa uuni ei mennyt päälle eikä kermoja fäpätty, vaan tein simppeliä suklaavanukasta. Suklaan maku tulee maitosuklaasta kaakaojauheen sijaan ja pienenä lisänä keksit ovat minttudominoita!

Teemana porkkanamaa! ^_^


Taivaallinen Tallipihan suklaapuoti ja arvonta!

Tampereella sijaitsevan Tallipihan Suklaapuodin tuotteisiin sain ensimmäistä kertaa kosketuksen vuoden 2015 Ruoka, Viini & Hyvä Elämä messuilla. Ystäväni kävi kyseisillä messuilla minua aikaisemmin ja harvinaisen päättäväisenä vannotti, että mene mene MENE maistamaan niitä suklaita.

Hieman pessimistisenä totesin, että eiköhän se kaikki suklaa maistu suht samalta. 
Voih, kuinka ihminen voikaan olla väärässä.


Kotimaan matkailua - kohteena Tampere!

Oon aina puhunut siitä, kuinka ihan koto-Suomessakin olisi ihana matkustella ja nähdä kaupunkeja. Meillä ei ole omaa autoa, joten kotimaan matkailu on jäänyt vähemmälle, mutta tällä kertaa kuitenkin käytiin parin päivän pikkureissulla miähen kotikaupungissa Tampereella! :D


Mansikka (kuppi) kakkua!

Pohdimpa tuossa, että edes kerran kesään olisi kiva saada mansikkatäytekakkua. Kesää on tietenkin vielä jäljellä, mutta halusin kakkua NYT JA HETI! :D

Mieleni ei tehnyt valmistaa kuitenkaan perinteistä mansikkatäytekakkua, vaikka pieni vuoka meiltä löytyykin, vaan jotain mitä en ole aikaisemmin valmistanut. Siitäpä tulikin ajatus, etten ole tehnyt ihan perinteisiä kuppikakkuja kermavaahdolla ja mansikoilla. Tuumasta toimeen! :)

Blogin ulkoasu on työn alla!

Pahoitteluni sekavasta ulkoasusta. Ulkoasun päivitys on meneillään! :)

-Maitsu

Sakura Muru - hedelmiä, marjoja ja juustokakun vivahteita

Ruokakaupassa seikkaillessani ja jälkkärivaihtoehtoja pohtiessani päädyin tuoreiden marjahyllyjen väliin. Iso rasia kirsikoita oli vain 2,50 €. Siitähän se idea sitten lähti!


OmNam - vegeä ja orgaanista ruokaa!

Lapsuudenaikainen ystäväni on viettänyt kesälomaansa pk-seudulla ja sovimme leffa-lounastreffeistä maanantaille. Ystäväni on ollut ikänsä kasvissyöjä, joten päätin käyttää tilaisuuttani hyödyksi ja etsiskellä meille lounasravintolan, joka passaa vegaaneille!

Tarjolla mind fu*k herkkuja

Idea tämän kerran leipomuksiin tuli siitä, kun muutama viikko sitten valmistin croisantteja, joidenka päällä oli vuohenjuustomoussea sekä mansikoita. Haukatessani palasen tuli kuitenkin totaalinen mind fu*k, koska croisantin päällä oleva vuohenjuustomousse näytti aivan kermavaahdolta!

Kyllä, olin itse annokseni tehnyt ja tiesin mitä suuhuni laitan, mutta silti kokemus oli tosi hämmentävä. :D Siksi siis päätin kokeilla "mind fu*k" -teemaisia herkkuja illanistujaisia varten. Reseptejä tuli muutama ja siksi jaoin tämän poustauksen osiin. ;)

Kesäiset leppäkerttu-porkkanasämpylät

Viime aikoina on tullut tehtyä melko perinteisistä raaka-aineista jotain erikoisempaa ihan vain leikittelemällä koristelulla. Niin myös tällä kertaa, kun leivoin porkkanasämpylät, joidenka koristeluun sain inspistä kesästä ja kesäniitystä!


Juhannushuurujen vietnamilaiset kevätrullat ja Hawaiji-hedelmäsalaatti!

Hyvää myöhäistä Juhannusta! Keneltä muulta tursuaa grilliruoka korvista?:D

Näin Jussin loppumeinigeiksi teki mieli jo jotain kevyempää ruokaa. Tuli siis valmistettua jotain, mitä olen jo pidempään halunnut kokeilla: Vietnamilaisia kevätrullia ja jälkiruoaksi leikkisästi laitettua hedelmäsalaattia :)


PS. Poustauksen lopussa myös pieni kuvakollaasi siitä, että miten meillä vietettiin Jussia!

Kolhut elämässä vain vahvistavat - vai mitä?

Välillä mietin, että miten ihmeessä mun elämässä voi tapahtua niin vähän ja samalla niin paljon yhtäaikaa. Mieli on yhtä sekasortoa ja kaaosta, kun taas miehen mielestä näytän ulospäin ihan normaalilta ja tasaiselta. Välillä pahoittelen mun huonotuulisuutta ja itkuisuutta ja mies saattaa vaan todeta että ai häh? Mitä huonotuulisuutta?

Macaron -leivokset ja kaktus-teemainen koristelu!

Olen käyttänyt jo pitkään apuna lemppari ruokabloggaajani Kinuskikissan reseptejä ja muokkaillut ohjeita omien mieltymysteni mukaan.

Macaron -leivokset ovat olleet mulle kuitenkin mustalammas, koska olen jo kaksi kertaa aikaisemmin yrittänyt niiden valmistusta ja huonolla menestyksellä. Näistä kokeiluista on jo vuosia ja satuin törmäämään todella perinpohjaiseen ja tarkkaan ohjeeseen Kinuskikissan kotisivuilla.

Päätin tarttua härkää sarvista kiinni ja laittaa taitoni testiin!


Teemana Japani - ravintolaa, shoppailua ja kokkailuja

Mistähän sitä oikein aloittaisi? :D

Ehkä siitä, että pääsin vihdoin ja viimein testaamaan pikkuveikan suosittelemaa Momotokoa Helsingin keskustassa! Tästä makunystyröitä hivelevästä kokemuksesta inspiroituneena päätin käväistä myös Tokyokanissa, joka on Japanilaisiin ruokiin ja keittiötarvikkeisiin erikoistunut liike. Lopuksi valmistin itse pitkien googlailujen ja reseptien tutkimisen jälkeen kunnollista ramenia. Resepti on poustauksen lopussa!

Kakkugalleria - kakkubuffetti makeannälkään

Olin muutama vuosi sitten työharjoittelussa Hernesaaressa ja joka päivä bussini meni Kakkugallerian ohi. Monesti ajattelin, että tuonne pitää päästä!


Muff Pops - muffaritikkarit

Olen jo aikaisemmin poustannut ohjeen cake popseista ja pääset tutustumaan reseptiin täältä. Olen kuitenkin aina cake popsejani maistellessa pohtinut, että jokin tässä ei hivele mun omia makunystyröitä.

Päätin siis kokeilla hieman erilaista reseptiä!

Häämatka - Part 2/2

Tämä on jatkoa poustaukselle Häämatka - Part 1/2

Yhdelle päivälle olimme varanneet päiväretken Symin saarelle. Tästä kirjoitinkin jo erillisen postauksen, jonkä näet täältä.

Vesimeloni- popsicle. Kuuman kesäpäivän pelastaja!

Tällä viikolla Suomea on "hellinyt" aikamoinen helleaalto ja sen kunniaksi tulikin käytyä visiitillä äidin miehen mökillä. Halusin tehdä mukaan jotain raikasta ja kevyttä.

Siksi päädyinkin kokeilemaan vesimeloni- popsiclea. Nämä on helppo tehdä ja käyttäessä tummaa suklaata kalorimäärät pysyvät suht alhaisina. :)


Lue lisää!

Häämatka - Part 1/2

Kreikan Rodos (hää)matkakohteena on nyt koettu ja voin sanoa, että reissu oli tosi ihana!

Beach- teemaiset cake popsit eli kakkutikkarit

Loma lähestyy ja Kreikka kutsuu.
Halusin tehdä aiheeseen liittyvää herkkua ja päädyin eksoottisiin mango-valkosuklaa cake popseihin eli kakkutikkareihin!
Tein ohjeen oikaisemalla enkä valmistanut kakkupohjaa itse, vaan ostin sen valmiina.

Mitä ovat cake popsit?
kakkupohjamurun ja tuorejuuston sekoituksesta pyöritettyjä 
palloja tikun päässä, jotka kuorrutetaan 
esimerkiksi suklaalla

Uutta kesävaatetta!

Häämatkamme (ja Suomen kesä!) lähestyy. Halusin rentoa, mutta tyttömäistä, joten päädyin pyörimään ASOS Curven nettisivuille. Oli muuten todella ihana kevään uusi vaatevalikoima!

Pägyn päivä - sympaattinen ravintolapäivä ja kylätapahtuma Vantaan Pähkinärinteessä

Ravintolapäivä ja Pähkinärinteen kylätapahtuma, jossa voit herkutella katuravintoloissa ja -kahviloissa.

Mukana mm. huippukokkien katukeittiö The Alexanders, PähkinäMarttojen kahvila, Café Pähkinä, Linnan Marenki ja Tiinan keittiön juustokakut.

Kullervon perilliset -duo (klo 13) ja hanuristi Klaus Pennanen (klo 11.30 ja klo 12.30) musisoivat. Lapsille musiikkinäytelmä Rontti ja Taikakukka klo 12.

Pihapelejä, aarteenetsintää metallinilmaisimilla ja paljon muuta hauskaa tekemistä.

Paikalliset yhdistykset, seurakunta ja yritykset esittelevät toimintaansa. Mukana myös Kaarelan VPK:n paloauto.

Yhteistyössä Vantaan nuorisopalvelut, Vantaan kaupunginkirjasto, Pähkinärinne-seura, LC Pähkinärinne, Partiolippukunta Tavastit, PähkinäMartat ja Hämeenkylän seurakunta.

Herkkuja Idästä - päivällinen aasialaisittain


Aasia on lähellä sydäntä niin kulttuurinsa kuin ruokansakin puolesta ja valmistin yksinkertaisista aineksista herkullisen aterian!

Tsekkaa reseptit!

Mocktail! Herkullinen alkoholiton drinkki

Päätin omaksi ilokseni ja viikonlopun kunniaksi tehdä itselleni alkoholittomia drinkkejä. Näitä drinkkejä kutsutaan fiinillä nimikkeellä mocktails.

Because of the demand for more visually and aesthetic
appealing beverage than normal soft drinks, the concept
known as "Mocktails" was born. Mocktails,
an abbreviation for "mock cocktails", are festive, 
non-alcoholic party drinks. -Wikipedia